Tietoisena siitä, että Malesian aikani lähenee loppuaan, olin päättänyt vielä nähdä Malesian itäpuolenkin, joka minun täälläoloajankohdistani johtuen oli  jäänyt näkemättä. Sehän on aluetta, jonne mennään Suomen kesäaikaan, ja silloin minä olen paikanpäällä Suomen kesässä. Näin syksyllä alkavat idässä myrskyt ja sateet ja esim. monet Aasian kuuluisat turistisaaret sulkevat ovensa ja panevat lapun luukulle: Kiinni helmikuun loppuun saakka.

Koska Helen ja Gohkaan eivät olleet tutkineet kotimaansa Etelä-Kiinan meren laitoja, lähdimme yhdessä melkein viimeisillä minuuteilla ennen sateita.

Emme valitettavasti olleet sukeltajia emmekä oikein edes snorkkeliväkeä, siellähän niitä saaria noihin tarkoituksiin olisi ollut. Emme edes oikein ajatelleet saariakaan, ehkä yhdessä voisi käydä, jos siltä tuntui.

Ensin oli ylitettävä lautalla salmi Penangin ja mantereen välissä

-

Mantereen puolella oli hyvä moottoritie, jonka varrella peilasivat vetiset riisipellot aamuhämyyn piiloutuvaa taivasta vasten. Vielä raukeanaa näkyi aurinko repaleisten sumupilvienn takaa. 

Hyvinhoidetun moottoritien molemmilla puolilla oli oma suojattu karsinansa mopoille ja moottoripyörille ja niitähän riitti.

Aina silloin tällöin matkaa hiljennettiin sen verran, että Goh sai napsautettua rahastussiltojen väliin Tag-korttinsa, moottoritiemaksun,joilla hoidetaan teiden kunnossapito.

Teiden vierustalla eturivissä olivat ympäröivien maatilojen omistajat istuttaneet tuottoisaa teakkipuuta. Niiden takaa olil vanhat sademetsät kaadettu ja tilalle istutettu myös tällä hetkellä hyvinkin tuottoisia palmyöljypuita, valtavia plantaasejakin.

Malesian sademetsät Thaimaan rajalta Singaporeen ovat maailman vanhinta sademetsäaluetta. Tosin niistäkin on enää vain puolet jäljellä. Rannoilla ei sademetsiä enää ole vaan viidakot keskittyvät keskimaan alueille.  Rannat ovat nykyään asutusta, teollisuutta ja ns. edistystä.

Maisemat olivat vaurasta maaseutua. Pulskat lehmät ja lampaat  laidunsivat vihreällä nurmella. Hyvin hoidetut vihreät moskeijat kertoivat, että nyt oltiin enemmän muslimien asuinsijoilla. Penangissahan tottuu siihen, että siellä on sekaisin kirkot, hindutemppelit ja moskeijat.

-

Jossakin pienessä tienvarsiruokalassa  Kulingin alueella oli aamiaisen vuoro. Kolmen hengen annokset kylmän teen ja kuuman kahvin kanssa maksoi 6.40 ringgitiä, eli noin 2 euroa. Täällä ei ainakaan syömällä pääse köyhtymään.

Oltiin Balingin vuoristoisella tiellä. Baling on tullut kuuluisaksi kommunisteistaan, jotka taistelivat sisukkaasti japanilaisia vastaan, kun nämä valloittivat Malesian vuonna 1941.

Tie kiemuteli vuoristossa aivan lähellä Thaimaan rajaa. Puulla itseään elättävän Gerikin (Grik) pienen kaupungin jälkeen jouduimme poliisiratsiaan keskellä ei mitään. Gohlla ei ollut ajokorttia mukanaan, eihän sitä "koskaan" tarvitse ja siitä rapsahti 50 ringgitin sakko, joka maksettiin suoraan kuititta poliisin käteen. Poliisin mukaan (tarkastamaton lähde) 90 sadasta ei edes omista ajokorttia, joten aika mukavat lisätienestit tulevat jokaisessa ratsiassa.

Valtavia  puukuormia tuli vähän väliä vastaan. Kuitenkaan nämä eivät näyttäneet  niin pahalta kuin viime syksynä Borneon Sarawakilla, jossa rannoilla odotti tuhansia puukuormia kuljetusta eteenpäin.

Matkan varrella näkyi myös entisaikojen rikkautta tuovia kumipuuplantaaseja, mutta  suurin osa näytti olevan enimmäkseen unessa ja hyljättyjä. Vanhat viillot puiden kyljissä kertoivat entisistä ajoista, jolloin kautsukki oli hyvinkin kysyttyä. Nyt on muovi korvannut jo senkin. Siellä täällä  nuoret hoikat kumipuut seisoivat toiverikkaina  odottaen  heille parempien  aikojen koittoa.

Saavuimme Rantau Panjaniin, Malesian ja Thaimaan väliseen rajakaupunkiin.

-

Kaupunki oli täynnä halpaa thaimaalaista tavaraa, mutta vielä halvemmalla olisi sitä saanut , jos olisi ylittänyt rajajoen ja hakenut tavaransa Thaimaan puolelta.

-

Joki ylitettiin ilman suurempia seremonioita pienellä veneellä. Passitarkastuksia tai tulleja ei ollut. Liikenne molempiin suuntiin oli vilkasta ja nyssyköitä siirtyi maasta toiseen.

Tyydyimme katselemaan joen menoa hetken rannalta. Meille riitti Malesia täysin tällä kertaa.

Tämä eteläisen Thaimaan puoleinen alue on jokseenkin kiehuvaa muslimimaata. Muslimit taistelevat täällä oman islamilaisen valtion syntymän puolesta joskus jopa hyvinkin verisesti. Jatkuvasti kuulee pommi-iskuista joiden uhreina kuolee ja loukkaantuu useita ihmisiä.

Sen sijaan, että olisimme menneet katselemaan joen sen puoleisen kaupungin surullisen kuuluisia toreja ja tapahtumapaikkoja, kuljin hetken yksinäni kaupungilla, vastailin mm. tämän puoleisten ihmisten ystävällisiin vilkutuksiin ja katselin heidän rauhallisia toimiaan.

-

Linnunlaulun talo. Sen terassilta, ympäriltä, edestä ja takaa kuului kai koko Aasian kauneinta linnunlaulua. Sitä jäi kuuntelemaan aivan huumeessa eikä enää kuullut liikenteen jylinää kadulla.

-

Avoin keittiö ravintolassa, jossa söin elämäni parasta TomYam-keittoa. Sopivasti spicy, ei liikaa, vaan siten, ettei suunahka palanut vaan pystyin tuntemaan kaikki vielä sen jälkeenkin saadut maut.

 Matka jatkui ja vei Vat Photivihan luostarin halliin, jossa lepäili yksi Aasian suurimmista Buddhan patsaista, 40 metriä pitkä ja ja 11 metriä korkea kiviveistos.

-

Joskus sitten, yhdeksän tunnin ja monen pysähdyksen ja mutkan kautta päästiin vihdoin perille Kota Bharuun, nykyään hyvin voivaan 200 vuotta vanhaan kaupunkin.

Tarkoitus oli mennä kuuluisalla iltatorille, mutta juuri silloin alkoi sataa reippaanlaisesti ja tori oli kiinni. Hyvä niin, rahat säästyivät. Tai ei oikeastaan. Eksyin kangaskauppaan ja ostin kahdet kankaat. Luultavasti tulen teettämään vain siitä toisesta , puuvillaissta jotain, se toinen on liian kiiltävä, jääköön laatikkoon parin muunkin epäonnistuneen ostoksen seuraan. Vain Malesiassa ja Euroopan juhlissa voi käyttää kiiltävänsorttisia kolttuja. Harmi, kangasa on oikeastaan aika kaunis...

-

Koska se päivällinen TomYam oli ollut niin hyvää, oli kangaskaupan jälkeen vielä kerran kokeiltava jospa taas onnistaisi. Melkein yhtä hyvää oli, erilaisilla lisukkeilla vain. Kuvakin tuli otettua vasta sen jälkeen, kun jo osa keitosta oli päässyt parempiin suihin.

Melkoinen päivä, tämä kierroksemme 1. päivä.