Istuin kerran vuosia sitten erään aasialaisen temppelin puutarhassa ja katselin outoja tapahtumia ympärilläni. Pieni keltainen lintu viserteli pääni päällä iloisesti ja lenteli oksalta toiselle.
Vieras mies istuutui viereeni ja sanoi:
-Eikös vaan, maailman ihmeet eivät ole noin vain selitettävissä.
-Niin, toivon löytäväni joka päivä uusia ihmeitä, joita kukaan ei voikaan minulle selittää, vastasin hänelle.
Hän nauroi.
-Niitä on, katsoit mihin tahansa. Tuo lintukin. Sinä ja minä.
Juttelimme hetken ja yhtäkkiä hän kysyi yllättäen:
-Kuka sinä olet? Kerro se niin monella sanalla, että siitä tulee kertomus, oma kertomus itsestäsi.
Mietin hetken sitä kuka minä oikeastaan olen, tietämättä sitä itsekään.
-Olen mieheni vaimo ja lasteni äiti, todellisten ystävieni todellinen ystävä.
Eihän siitä ollut vielä tarinaksi, mutta en osannut enkä halunnutkaan jatkaa.
-Ei kukaan ole vain vaimo tai äiti tai ystävä jollekin. Itsellesi olet jotain muuta, miehesikin näkee sinut toisenlaisena kuin luuletkaan. Ja varmasti erilaisena kuin lapsesi, lihakaupan myyjä erilaisena kuin ompelijasi.
Vietin jonkin aikaa siinä temppelikaupungissa ja meistä tuli hyviä ystäviä ja me molemmat rakensimme toinen toisistamme tarinaa itsellemme. Ja tuskin kummankaan tarina oli sellainen, jonka olisimme itse osanneet itsestämme kertoa.
En tiedä saiko hän tarinansa minusta päätökseen, sillä minun aikani kaupungissa päättyi ja pian sen jälkeen enkelin siipi kosketti häntä ja hän seurasi enkeliä sinne missä miehenikin nyt on.
Ajattelen häntä usein, jälleen kerran, kun istuin taas erään temppelin, tällä kertaa kotikaupunkini taostisen temppelin pihalla, suuren puun alla ja katselin ympärillä tapahtuvia toisenlaisia ihmeitä, joita en yrittänytkään ymmärtää. Näin ihmiset, joiden järkkymätön uskomus ympärillä tapahtuvien, vuosittain toistuvien ja heille jo niin tuttujen rituaalien aitouteen ja tärkeyteen viehätti, mutta myös ihmetytti minua. Olisin halunnut omata heidän uskonsa, mutta en voinut vaan etsin virheitä, vikoja ja kenties mahdollista huijausta, jolla ympäristöä ruokittiin. En löytänyt niitä. Löysin vain vilpittömyyden ja se lämmitti sydäntäni. Olin syntynyt maailmaan, jossa kaikille asioille etsittiin ja löydettiin selitys. Täällä niitä ei tarvittu, täällä vain uskottiin lapsen tavoin se mitä silmät kuljettivat tajuntaan.
Tässä blogissa tulee pätkä minun elämääni. Se on tarinaa monista tapahtumista, mielipiteistä ja teoista, asioista joista ehkä jotakin luetaan rivien välistä ja joista jokainen voi tehdä oman kuvansa. Tämä on tarinaa naisesta, joka päätti vielä kerran panna asiat päälaelleen ja nousta paronittarena palmuun.
