Koin Suomen, näin sen kevään, kesän ja syksyn ja palasin kotiin. Penangiin. Sanon kotiin, mutta tunnen tämänkin vain väliaikaiskodiksi. Koti oli siellä missä oli perhe, lapset ja mies. Kun lapset lähtivät, mies jäi. Kun mies lähti, olin yksin ja  luovuin kodistani toteuttaakseni näitä unelmiani. On ollut hyvää aikaa tämäkin, uskomattoman hyvää, mutta yksinäistä. Totunko tähän? Jatkanko näin vai annanko jo periksi? Vielä ei ole ratkaisun aika tullut.

Olen saanut niin paljon, haluanko vielä enemmän?