Ajan valtavan lennon tajuaa vasta lapsista, sanotaan ja totta se on. Poikakiljunen on jo äitinsä pituinen eikä kilju enää. Vasta äskenhän hän oli kevyt ja leikin körö-körö-kirkkoa hänen kanssaan keinuttaen häntä polvillani. Tyttökiljunen on suloinen pieni muotitietoinen prinsessa, joka sanoo, että "tuota väriä ei voi yhdistää tämän kanssa". Mutta silti hän on se ensimmäinen, joka halaa ja kertoo ikävästään, kun tavataan taas.

Kevät ja kesä Suomessa olivat, sanoisinko, vaiherikasta aikaa ja yritin kuvitella voivani muuttaa elämääni ja "ruveta" onnellisemmaksi kaksin kuin mitä olin ollut yksin.

Ei onnistunut.

Vasta nyt palattuani Malesiaan ja saatuani etäisyyttä huomaan erehtyneeni. Suhteesta puuttuu balanssi, tasapaino ja päätän jatkaa olotilaa, johon olen tottunut.

Tämä Penangin asunto on nyt sillä välin  myyty ja katson vähän haikeana ympärilleni. Lupasinko todella näistä kaikista tutusita tavaroistani luopua? Annanko kaupanpäälliseksii tämänkin sohvan, joka yhdessä C:n kassa valittiin ja josta molemmat niin paljon pidimme, luovunko kätevästä pienestä pesukoneestani, joka pesee ja kuivaa, annanko tosiaan kaikki sängyt jne.-Luvattu mikä luvattu. Pois pois vaan ja sitten Sveitsissä uutta tilalle, uuteen kotiin sopivaa.

Muuttoon on aikaa heinäkuuhun saakka ja yritän ottaa loppuajasta irti niin paljon kuin hyvältä tuntuu. Välillä tuntuu hyvältä ottaa mukava asento yhdellä noista valkoisista sohvista jotka jäävät tänne ja lukea. Välillä minun on helteestä huolimatta laahustettava 15 minuutin matka Gurney Plazalle, tavaratataloon, josta löytyy ihan mitä vain. Joskus on päästävä Little Indiaan, Chinatowniin, Penang Streetille, Batu Ferringin rantahotelleihin hienosti syömään. Mutta aina on muistettava aamuisin hypätä uima-altaaseen ja uitava ainakin se puolituntinen. Ai niin, ostin  kuntopyöränkin, sekin kuuluu aamuohjelmaan.